Tapahtumat

MYY ry järjestää jäsenistönsä riemuksi monipuolisesti tapahtumia pitkin vuotta. Tapahtumatarjonta koostuu perinteikkäistä jokavuotisista tapahtumista, uusista kokeiluista sekä kerhojen omista kokoontumisista. Tältä sivulta löydät MYY ry:n tapahtumakalenterin sekä voit lukea lisää muutamista perinteisistä tapahtumista.

Mikäli olet järjestämässä MYY ry:n tapahtumaa, sivun alaosasta löydät ohjeistuksen tapahtuman järjestämiseen sekä MYY ry:n viralliset esteellisyystiedot.

Orientaatioviikko

Ensimmäisen vuoden opiskelijat tutustuvat elo- syyskuun vaihteessa yliopistoon tuutoreiden opastuksessa. Orientaatioviikolla ohjelmassa on niin yliopiston järjestämää ohjelmaa kuin myös ainejärjestöjen järjestämiä iltaohjelmia. MYY:n perinteikkäin orientaatioviikon tapahtuma on yleensä tiistai-iltana järjestettävä eläinnimi-ilta.

Ekskursio

Syksyisin MYY ry järjestää yhden pidemmän, yleensä noin viikon mittaisen, ekskursion eli ekskun. Joka toinen vuosi ekskuillaan kotimaassa ja joka toinen vuosi ulkomailla.

Karkkila

Vuotinaisten leirikeskuksessa Karkkilassa myyläiset juhlivat vuosittain pikkujouluja. Viikonlopun ajan kestävässä retriitissä rentoudutaan ja nautitaan olosta rakkaudentäyteisessä tunnelmassa Karkkilan talon lämmössä. Perinne juontuu tiettävästi kultaiselta 80-luvulta asti. Karkkila on yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista, eikä suotta - tapahtuma on saavuttanut jo kulttimaineen. Sauna on lämpimänä myöhään yöhön asti, keittiössä kokkaillaan vegaanisia herkkuja ja yöllä saatetaan innostua leipomaan pullaa. Sänkyjä Karkkilassa ei ehkä riitä kaikille, mutta onneksi voi aina majoittua salin lattialle leppoisaan myyläiskasaan. Karkkilassa kristallisoituu tuttu sanonta: myyläiset mahtuvat pieneen tilaan. Ilmoittautuminen ja lisätiedot julkaistaan vuosittain lokakuun loppupuolella.

Kotiviinikilpailu

Vappuaaton suunnitelmat ovat myyläisille selvät: kokoonnutaan sankoin joukoin Latokartanon ylioppilaskylän C-Grundin edustalle kotiviinikilpailun merkeissä. Perinteikkääseen tapahtumaan voi osallistua kilpailijana tuomalla paikalle omatekoisen kilpailujuoman tuomariston arvosteltavaksi. Arvovaltainen tuomaristo valitaan paikan päällä ja he julistavat tiukan maistelusession päätteeksi kunkin kilpailusarjan voittajat. Yleisö pääsee myös osallistumaan maisteluun, minkä lisäksi iltapäivällä lämpeää sauna. Kotiviinikisasta on hyvä jatkaa vappuaaton viettoon esimerkiksi Mantan lakitukseen. Tarkemmat tiedot kotiviinikilpailusta julkaistaan kevään aikana.

Sitsit

Sitsit ovat akateemiset pöytäjuhlat, joilla syödään, juodaan sekä lauletaan yhdessä. MYY ry järjestää vuoden aikana useammat sitsit eri teemoilla ja silloin tällöin myös yhteistyössä muiden ainejärjestöjen kanssa.

Myyläisiä ekskursiolla Euroopan parlamentissa Brysselissä syksyllä 2022
Tunnelmaa kotiviinikisassa vappuna 2022
Perinteiset tuutoreiden järjestämät turnajaiset orientaatioviikolla syksyllä 2023
Itämerentutkimusta Turun saaristossa kotimaanekskursiolla syksyllä 2023


Ohjeistus MYY ry:n tapahtumien järjestämiseen

Mikäli haluat järjestää tapahtuman, noudatathan näitä tapahtuman järjestämisohjeistuksia.

Esteellisyystiedot

Jokaisessa MYY ry:n tapahtumassa tulee ottaa esteellisyys huomioon mahdollisimman monipuolisesti. Esteellisyystiedot tulee sisällyttää tapahtumakuvaukseen, jotta jokainen osallistuja pystyy etukäteen selvittämään, onko tapahtumaan osallistuminen mielekkäästi heille mahdollista. Löydät ohjeet täältä.